Luentomateriaalia

Rataksen sivuilla, Kirjallista-pääotsikon alla on nyt uutuutena osio, johon tulemme kokoamaan seminaareihin ja muihin tilaisuuksiin liittyviä luentomateriaaleja. Sinne on tuoreeltaan tallennettu Anne Mikkolan esitys ja luentokalvot Helsingin ortodoksisen seurakunnan järjestämässä avoimessa luentoseminaarissa 26.3.2023. Luennossa käsiteltiin mm. sitä, millaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia haasteita apostoli Paavali kohtasi opettaessaan esikristillisiä yhteisöjä. Pyrkikö Paavali tasa-arvoon ja mitä hän tarkoitti viittauksilla Kristuksen ruumiiseen? Keiden naisten kanssa Paavali työskenteli, ja ennen kaikkea: miksi hän käski naisia peittämään päänsä?

Kummiohjelma kehittyy

Rwentobon koulu on vuoden 2022 aikana kasvanut jo 720 oppilaan kouluksi. Opetuksen taso on saatu moninaisista haasteista huolimatta pidettyä ugandalaisittain korkealla tasolla. Koulun arvot ovat kuitenkin oppimistuloksiakin tärkeämmät. Connie Birungin sanoin, luottamus hoitajien, erityisesti lähimpien omaisten hyvään tahtoon, näyttää olevan perusedellytys nuorten terveelle fyysiselle, psyykkiselle ja henkiselle kehitykselle. Ratas-ajatuksista voit lukea koulun uusimmista vaiheista kahden vakavan pandemian jälkeen.

Myös Rataksen kummien määrä on lisääntynyt, ja kummikoordinaattorimme on saanut tervetullutta apua vapaaehtoistyöhönsä. Sivustomme Afrikassa-osioon olemme päivittäneet tietoja koulutyön tukemisen muodoista.

Merkityksellinen elämä?

Siinä yksi Voice of Women -ohjelman aiheista vuonna 2022. Ei tarvitse olla ugandalainen miettiäkseen samaa.

Ratas-ajatuksista voit lukea Ugandan radiotyön viimeisimmän englanninkielisen raportin, jonka on kirjoittanut radiotyön koordinaattori Enid Origumisiriza. Voice of Women -ohjelmassa naiset opettavat, julistavat evankeliumia ja rohkaisevat toisiaan. Nimestään huolimatta ohjelma ei kuitenkaan ole pelkästään naisille. Vierailevina puhujina on silloin tällöin myös miehiä ja tekijätiimi saa kuulijapalautetta myös miehiltä, kuten raportista voimme lukea.

Ohjelma on jatkunut ilman taukoja Rataksen tuella tähän päivään asti. Sen rahoitus on kuitenkin jatkuvasti vaakalaudalla. Olisiko tämä sellainen ohjelma, jota haluaisit olla tukemassa säännöllisesti? Katso ohjeet: Lahjoita Ratakselle.

Jumalan ja lähimmäisten avulla – näin WSM selviytyi vaikeasta vuodesta

Ugandassa oli poikkeuksellisen pitkä koronasulku. Koulut olivat kiinni melkein kaksi vuotta, lukuun ottamatta lyhyttä jaksoa, jolloin eri vuosiluokat opiskelivat porrastetusti. Pandemia toi mukanaan työttömyyttä, mikä puolestaan johti uusiin ongelmiin, kuten perheväkivaltaan, lapsiprostituutioon ja teiniraskauksiin. Vaikutukset tuntuvat vielä pitkään.

World Shine Ministries -järjestö menetti myös tukijoitaan, ja joutui pohtimaan selviytymisstrategiaansa. Työntekijät olivat kuitenkin erittäin sitoutuneita ja sopeutuivat nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen. Loppujen lopuksi useita projekteja pystyttiin edistämään, mm. Ratas ry:n tuella.

  1. Koulun toiminta: seitsemännen eli päättävän luokan oppilaat saivat käydä koulunsa loppuun. Valtakunnallisten loppukokeiden arvosanojen perusteella Rwentobon koulun oppilaat olivat alueen parhaita.
  2. Tyttöjen asuntola: Rwentobon koulun uuden asuntolan ensimmäinen vaihe valmistui ja pystyy nyt majoittamaan sata tyttöä.
  3. Uudet luokkahuoneet: koska sulkutilan takia vuosiluokkia tuli lisää, luokkahuonerakennuksen jatkoksi tarvittiin kaksi uutta luokkahuonetta. Näiden suunnittelu ja rakentaminen saatiin vietyä pitkälle vuoden 2021 lopussa.
  4. Opettajat saatiin pidettyä koulussa ja heitä valmennettiin kohtaamaan erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Koulun ollessa kiinni opettajat antoivat oppilaille kotitehtäviä.
  5. 24 WSM:n vanhimmiston jäsentä hankki koululle lisää maata koulun lähistöltä.
  6. Kummityö: Kummien säännöllinen tuki on ollut lapsille suorastaan elintärkeää.
  7. Kotikäynnit: WSM pystyi toteuttamaan kotikäyntejä kummilasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien lasten luona.
  8. Ruoka-apu: Kummilasten perheille jaettiin ruokapaketteja, vuohia, kanoja ja rahallista apua.

Oheisesta Medad ja Connie Birungin kirjoittamasta toimintakertomuksesta voit lukea tarkemmin WSM:n työstä. Ratas on ollut mukana tukemassa Rwentobon koulun toimintaa, mutta WSM:llä on myös muita yhteistyökumppaneita. WSM on tehnyt esimerkiksi evankeliointityötä useiden seurakuntien kanssa, kirkkokunnasta riippumatta. He ovat pitäneet hengellisiä miesten ja naisten konferensseja, leirejä ja raamattuopetusta. Tiukimman koronasulun aikana he ottivat käyttöön myös sosiaalisen median kanavat.

Mielenkiintoinen projekti on ollut myös amerikkalaisten yhteistyökumppanien kanssa toteutettu Arise and shine -projekti yhteisön kehittämiseksi ja voimaannuttamiseksi.

Ugandan tilanne heinäkuussa 2021

Rwentobon koulun uusi asuntola on nyt valmiina majoittamaan sata tyttöä. Medad Birungi kirjoittaa: ”Praise God. The dormitory phase 1 is ready for use and will host 100 girls. We are in a 42 day covid-19 lockdown. It will end on 30 July 2021 and the kids will go back to school. Pray for us.”

Koulussa ei siis tällä hetkellä koronasulun vuoksi ole opetusta. Tautitilanne maassa kääntyi kesällä huonoon suuntaan, ja maan asukkaista oli rokotettu heinäkuun alussa vasta noin miljoona. Sulun aikana WSM pyrkii auttamaan alueella asuvia perheitä jakamalla ruokapaketteja.

POP UP -kirjakauppa avoinna!

Ratakselta voit nyt tilata tarjoushintaan kristillistä tasa-arvoa käsitteleviä kirjoja. Tarjoukset ovat voimassa kesän 2021 ajan tai niin kauan kuin tavaraa riittää.

Suomeksi

Bette J. Boersma: Toinen Eeva. Johdatus raamatulliseen tasa-arvoon.
Yleistajuinen, omakohtainen kuvaus elämästä Jumalan kuvana, naisena ja Jumalan palvelijana. Sisältää keskusteluaiheita ryhmätöitä varten.
Päivä, Tampere 2018. Suom. Kari Kukkanen. Esipuhe Timo Lehikoinen. Kovakantinen. Hinta 15 euroa.

Janet George: Yhä yhdessä. Johdatus raamatulliseen tasa-arvoon.
Tiivis yhteenveto raamatunkohdista, joita yleisimmin käytetään perusteluina tasa-arvoa vastaan. Miten ne pitäisi lukea?
CBE International, Minneapolis 2016. Suom. Kari Kukkanen. Pehmeäkantinen. Hinta 7 euroa.

Englanniksi

Ronald W. Pierce: Partners in marriage and ministry.
Fullerin teologisen seminaarin opettaja kirjoittaa Raamatun sukupuolikäsityksestä, vahvan avioliiton salaisuuksista ja Jumalan palvelemisesta oman kutsumuksen mukaisesti.
CBE International, Minneapolis 2011. Pehmeäkantinen. Hinta 10 euroa.

Hannah Rasmussen: Good news about gender. A Bible Study for Young Adults.
Kirja erityisesti nuorille, jotka etsivät kristityn identiteettiään. Sisältää runsaasti ryhmätyötehtäviä.
CBE International, Minneapolis 2016. Pehmeäkantinen. Hinta 10 euroa.

Diana A. Combs: Incredibly Human. Community in the first creation.
Minkälaisessa yhteisössä Jumala suunnitteli ihmisten elävän? 30 vuotta Pohjois-Amerikan vapaan metodistikirkon pastorina Ohiossa toiminut Combs käsittelee kirjassaan yhteisöä, tasa-arvoa ja sukupuolten välisiä suhteita esittämällä kysymyksiä ja vastauksia.
D. A. Combs, North Charleston, South Carolina 2017. Pehmeäkantinen. Hinta 10 euroa.

Kirjatilaukset Rataksen sihteeriltä ratassihteeri(at)gmail.com

Rwentobon koulun uudet haasteet

Ratas seuraa Ugandan koulujen avautumista koronasulun jälkeen ja uuden asuntolarakennuksen valmistumista Rwentobossa.

Rwentobon koulun asuntolan rakentaminen keskeytyi Covid-pandemian ja rahoituksen ehtymisen vuoksi. Vanha asuntola vahingoittui rankkasateissa. Marraskuussa Päivi Rekula kirjoitti Ugandan kuulumisista.

Rakennusprojekti pääsi uudelleen alkuun vuoden 2020 lopussa Rataksen lahjoitusvarojen turvin. Vuoden alussa meneillään olivat teräsikkunoiden ja ovien asennukset sekä rappaustyöt. Ratas saa tietoa lahjoitusvarojen käytöstä suoraan World Shine Ministries -järjestöltä.

Maaliskuun alussa saatiin uutta tietoa koulujen avautumisesta ja uusia kuvia rakennuspaikalta.

https://ratasajatuksia.wordpress.com/2021/03/09/ugandan-koulut-avautuvat-jalleen/