UGANDA: FGM:N VASTAINEN HANKE

Hankkeen vaiheista kertovaan blogiin pääset suoraan tästä.

Joulukuussa 2014 UM myönsi RaTas ry:lle rahoitusta hankkeeseen vuosiksi 2015-2017.

Kenian rajalla Sabinien heimo vielä harjoittaa tyttöjen ja naisten (ja poikien) ympärileikkausta. Tyttöjen silpomisen kieltävän lain voimaantulo vuonna 2010 sai heidät tarmokkaammin tarttumaan kulttuuriinsa.

Yhteistyön ajatuksena oli alusta alkaen tarttua ongelmaan ruohonjuuritasolla vaikuttavien seurakuntien kautta. (Jo vuonna 2013 Ratas ry jätti ensimmäisen kerran hankehakemuksen UM:lle rahoituksen saamiseksi hyvin alkaneen työn jatkamiseksi ja laajentamiseksi niin, että paikallisten osoittama halukkuus yhteistyöhön hallinnollisten viranomaisten ja seurakuntien ja muiden toimijoiden välillä voisi toteutua ja mahdollistaisi kulttuurin muutoksen. )

Jatkossa hakemuksesta lyhyt kuvaus siitä, kuinka kaikki alkoi ja miten hanketta valmisteltiin:

”RaTas on tehnyt Ugandassa yhteistyötä World Shine Ministries -järjestön (WSM) kanssa vuodesta 2002, jolloin Anne Mikkola opetti siellä WSM:n kutsusta eri seurakunnissa naisten ja miesten tasa-arvoa. Mikkola pyysi sittemmin mukaan amerikkalaisen Patti Ricotta’n. He ovat sen jälkeen käyneet monta kertaa Ugandassa luennoimassa aiheesta.

Vuoden 2007 vierailulla WSM:n toiminnanjohtaja Robert Erone totesi, että tämä opetus voisi auttaa sabiny-heimoa luopumaan FGM:stä. Erone on kotoisin läheltä sabinien aluetta ja 2010, kun FGM:n kielto tuli voimaan ja olisi taas FGM-seremonian aika, hän kutsui Ricottan opettamaan. Ricotta pyysi mukaan Mikkolan.

Saara Ruokonen oli joulukuussa 2010 työmatkalla Sambiassa UNDP:n seminaarissa, jossa tapasi ugandalaisen juristin ja entisen ministerin Miria Matemben. Ruokonen kertoi Mikkolan ja Ricottan tulevasta Ugandan matkasta ja Matembe pyysi heitä ottamaan yhteyttä. Ensimmäinen seminaari järjestettiin Kapchorwassa tammikuussa 2011, myös Matembe opetti siellä. Kyläpäällikkö Delmark Mangusho organisoi seminaarin. Mangusho on myös WSM:n yhteystyökumppani. Mikkola ja Ricotta kävivät opettamassa samasta aiheesta myös tammikuussa 2012 ja Ricotta tammikuussa 2013.

Mangusho järjesti tammikuussa 2013 eri tunnustuskuntien johtajille tapaamisen, miten FGM saadaan alueella loppumaan. Mangusho on työstänyt suunnitelmaa yhdessä avaintoimijoiden kanssa sekä ollut yhteydessä alueen piispaan. Sebein hiippakunta on alueella luotettavin kumppani taloudenhoidossa ja se on lupautunut hoitamaan hankkeen talouden.

Ruokonen on ohjeistanut Mangushoa, on vaihdettu sähköposteja, soitettu Skypellä ja käyty videoneuvotteluja. Mangusho hoiti tarvittavat viranomaisyhteydet. RaTas on lähettänyt Mangusholle rahaa hänen kulujensa peittämiseksi.”
piispan luonaKuva alkuvuodesta 2011. Keskellä Sebein hiippakunnan piispa Augustine Salimo vaimonsa kanssa. WSM:n Robert Erone (oikealla) ja Christine Erone (vasemmalla). Patti Ricotta ja Anne Mikkola (kuvassa ugandalaisissa vaatteissa olevat valkoiset, Patti piispan vieressä).

Lisätietoja voit kysellä projektikoordinaattorilta Saara Ruokoselta, sukunimi.etunimi@gmail.com